15.05.2017

Washington Column (5.8 C1 400m): Välipysäkki Träditsirpulan ja Revontulian Bigwall-kiipeilyn matkalla

Emma "Träditsirpula" Karjalainen ja Liisa "Revontulia" Peltonen ovat tuttuja nimiä kaikille vähänkin innokkaille kiipeilymedian kuluttajille mainioiden blogiensa johdosta. Olikin enemmän kuin siistiä kuulla, että neidot olivat lähettäneet varsin ikonisessa maineessa olevan Washington Columnin ja vieläpä päivässä! Allekirjoitan Lauri Hämäläisen lausahduksen: "Ainakin ite oon innoissani kun mimmit lähettää tommoisia" täysin!


Onnittelut kummallekin reitin kellistyksestä! Mikä on fiilis näin parin päivän jälkeen?
Tosi hyvä fiilis, kiitos kysymästä!

Milloin saitte idean reitin kiipeämisestä kaksistaan?
Mun haaveissa kyseinen reitti oli ollut jo pari vuotta. Tällä reissulla oli sit sopiva tiimi kasassa, eli minä ja Liisa.

Olitteko valmistautuneet reittiä/ reissua varten jotenkin spesifisti kaksistaan, vai tekikö kumpikin valmistavat treenit omilla tahoillaan?
Vähän treenattiin etukäteen tahoillamme ja yhdessä käytiin kiipeämässä Reventeellä ja Haukkakalliolla ennen reissua. Tärkein juttu on kuitenkin se, että me ollaan kiivetty tosi paljon pitkiä päiviä yhdessä aikaisemmin, eli tiedetään miten toinen pärjää paineen alla ja väsyneenä.

Tän reitin kohdalla me suunniteltiin etukäteen tarkemmin mitä osuuksia kumpikin liidaa ja paljon aikaa saa kulua per köydenpituus. Käytiin kiipeämässä toinen reitti vierestä (Royal Arches), jotta tiedetään miten reitiltä poistutaan pimeässä. Edellisenä iltana käytiin vielä haikkaamassa reitin juurelle ja vietiin samalla kiipeilykamat ekan köydenpituuden alle. Näin meidän ei tarvinnut aamulla pimeässä etsiä lähispolkua ja oltiin nopeammin reitillä.

Mitä treeni on pitänyt sisällään?
Paljon kiipeemistä. Lisäksi kerrattiin molemmat tahoillamme pelastusjuttuja.

Pitikö tekno-osuuksia varten treenata erityisesti, vai riittääkö siihen vapaakiipeilykokemus?
Mä en ole ikinä kiivennyt mitään tällaista pitkää missä on näin paljon tekno-osuuksia. Mutta oon kiivennyt vaikeita reittejä, joissa oon joutunut vetään kamoista tai astuun slingille, jotta pääsen eteenpäin. Puhtaat tekno-osuudet olis varmaan menneet nopeammin, jos olisin harjoitellut. Hehe. Mutta tekemällä oppii! Liisa taas purkaa stressiä toisinaan käymällä yksin teknoomassa Tampereen lähikallioilla. Mutta kyllä me preferoidaan kuitenkin tota vapaakiipeilyä. Siksi me tämäkin seinä haluttiin kiivetä päivässä – Koska me pystytään siihen.

Liisa valmistautumassa pendelumiin kp:llä 5. @Emma Karjalainen
Washington Columninkiipeämisen haaste meille oli se, että teknoo vain vaikeat kohdat ja vaihtaa vapaakiipeilyyn heti kun maasto on helpompaa. Sen vaihdon tekeminen tehokkaasti oli yllättävän haastavaa, mutta siistiä kun oppii uusia juttuja tolleen tekemällä. Tarvittiin vain tahtoa viedä homma loppuun saakka.

Oliko alusta saakka tavoitteena kiivetä reitti päivässä (monet köysistöthän sen kiipeävät yöpymistaktiikalla)?
Juu, reitin teknoaminen on suoraviivaista (C1) ja paljon helpompaa vapaakiipeilyosuutta oli riittävästi. Kun poistaa yöpymisen, haulaamisen ja lisää etenemisnopeutta kiipeemällä vapaasti, säästää hurjasti aikaa. Meidän reput oli kevyet, koska ei tarvittu kun 2 litraa vettä, 6 patukkaa per nainen ja kengät.

Miten varsinainen lähetys sujui?
Tosi hyvin, jopa rennosti.

Tuliko missään välissä epäuskoa/ epiikkiä?
Joo, poistumisella hetkittäin. Oltiin topissa just, kun alkoi mennä pimeäksi, eikä me haluttu lähteä tekeen normaalia poistumista reitiltä pimeässä. Se on semmonen jännä kuru, josta ekat 30 minuuttia haluais haikata valosalla. Meillä oli virtaa jäljellä, joten päätettiin haikata pidempää, mutta turvallisempaa polkua. Se olikin sit 15 kilometrin kärsimysvaellus, kesti 9 tuntia päästä autolle. Onneksi täysikuu valaisi upeasti Yosemiten jylhät maisemat.

Reitillä ei ollut mitään ongelmia, mikä yllätti varmaan molemmat. Tiedettiin, että aamupäivällä sataa ja tosiaan 10.00-16.00 satoi vettä ja rakeita. Mut sehän ei haittaa kun teknoo ja on sadetakki. Meitä nauratti vaan. Kumpikaan ei ehdottanut tai miettinyt pakittamista. Onneksi tuuli niin paljon, että kamat ja kivi kuivui nopeasti. Sateessa oli se hyvä puoli, että saimme olla seinälla kaksin. Yleensä siellä on vähintään kaksi muuta porukkaa, koska reitti on Yosemiten helpoin ja kuuluisin big wall.
Washington Column vasemmalla Half Domea vastapäätä.

Onko loppureissulle vielä mitään erityistä suunnitelmaa, vai aiotteko vain nautiskella?
Joo, täällä on tosi paljon reittejä mitä me halutaan kiivetä. Jahka tästä palautuu, niin mennään varmaan kiipeen vaihteeksi vapaasti jotain. Tai ainakin yritetään. Moratorium taitaa olla seuraavaksi listalla.

Onko Yosemite käymisen arvoinen mesta verrattuna esim. Lofootteihin tahi Baugeniin?
On todellakin. Täällä eläminen ja kiipeily on tosi helppoa, koska vaihtoehtoja on niin paljon. Voi lomailla kauniissa maisemissa ja kiivetä just niin helppoa tai vaikeata kun haluaa. Moni taitaa kuvitella, että Yosemitessä on vain bigwall-kiipeilyä. Todellisuudessa vapaakiipeily- ja boulderointimahdollisuudet ovat rajattomat. Sään mukaan voi aina valita mitä tekee. Kiipeen pääsee joka päivä!

Vaikka me matkustettiin tänne isompien seinien takia, niin ollaan kiivetty myös siistejä lyhyempiä reittejä ja bouldereita. Parasta oli, kun meidän kaveri Iiro oli käymässä ja lähetti Camp 4:n mega klassikon Midnight Lightningin päivän ekalla yrkällä tyylikkäästi yleisön edessä.

Emma reissu-/ kiipeilykaverina?
Emma on vahva vapaakiipeilijä ja velho köysitekniikoissa. Uskallan tehdä Emman kanssa helposti juttuja, joissa pusken omia rajojani, koska tiedän, että Emma osaa toimia myös ongelmatilanteissa. Kiipeilypäivien venyessä vuorokauden mittaiseksi on tosi tärkeää, että kiipeilykaveri pysyy rauhallisena ja hyväntuulisena. Emma jaksaa lauleskella, vaikka 7 tunnin haikkauksen jälkeen pitäis ylittää jääkylmä, tulviva joki avojaloin.

Liisa reissu-/ kiipeilykaverina?
Liisa on mun luottokiipeilykaveri isoihin juttuihin, välillä suunnitellusti ja välillä vahingossa. Varsinkin jos teen itselle haastavia juttuja, tarvitsen kiipeilykaverin, johon luotan 100%. Liisa ei hätkähdä mistään ja jaksaa kannustaa viimeiseen metriin saakka. Vaikka jokin asia menisi pieleen, tiedän, että Liisa osaa toimia eikä luovuta. Joku toinen olisi ehkä harkinnut pakittamista siinä kohtaa, kun on kiivennyt isolla seinällä sateen ja tuulen riepottelemana kaksi tuntia yhtä köydenpituutta. Kun kysyin, miten menee, niin Liisa nauro ja huusi, että: ”Helmee! Tosi hyvin menee!”
  
Onnittelut vielä ja tsemiä tuleviin haasteisiin?
Kiitos paljon ja kivaa kesän alkua Suomeen!

Terkuin,

Emma ja Liisa

Linkkivinkit: Emma Karjalaisen vinkit Automatkailuun maailmalla ja Revontulian suositukset Kustavin kutosista.